Par­kin­so­nin tri­vi­aa­li­suu­den laki on monil­le tut­tu. Tein lin­ki­tyk­sen englan­nin­kie­li­sen Wiki­pe­dian sivuil­le, kos­ka siel­lä laki on kuvat­tu huo­mat­ta­vas­ti suo­ma­lai­sen ver­sion tyn­kä­teks­tiä parem­min. Lin­kin takaa löy­tyy myös legen­daa­ri­nen pol­ku­pyö­rä­suo­ja-esi­merk­ki sekä mai­nio tari­na yhdel­tä Batt­le Chess ‑pelin graa­fi­kol­ta.

Laki tuli mie­lee­ni muu­ta­ma päi­vä sit­ten, kun erään yri­tyk­sen edus­ta­ja oli teh­nyt yri­tyk­sen logoon pie­niä muu­tok­sia ja kysyi Face­book-ryh­mäs­sä mie­li­pi­tei­tä uudes­ta logos­ta. Kym­me­net ihmi­set osal­lis­tui­vat kes­kus­te­luun. Moni ilmei­ses­ti uskoo että pk-yri­tyk­sen lii­ke­toi­min­taan joten­kin vai­kut­taa logon pie­ni yksityiskohta.

Samaan aikaan tämän yri­tyk­sen koti­si­vu­jen mobii­li­ver­sio näyt­ti suo­mea ja englan­tia sekoit­ta­van ver­sion, ja eräs kil­pai­li­ja on löy­tä­nyt tuot­teis­ta­mi­sen ja ren­non asen­teen kaut­ta lois­ta­van tavan erot­tau­tua kovas­ti kil­pail­lul­la alal­la — ja minul­la ei ole edes mitään muis­ti­ku­vaa tämän kil­pai­li­jan logosta.

Monis­sa yri­tyk­sis­sä käy­te­tään val­ta­vas­ti aikaa logon ja värien miet­ti­mi­seen, kos­ka se on help­poa ja kivaa, ja kai­kil­la on niis­tä mie­li­pi­de. Para­dok­saa­lis­ta on, että monet tuot­tai­si­vat yri­tyk­sel­le enem­män arvoa jos malt­tai­si­vat jät­tää kom­men­toin­nin väliin.

Ne sei­kat, joi­hin oikeas­ti tuli­si kes­kit­tyä ja jot­ka näky­vät vii­van alla, eivät sit­ten ole­kaan niin help­po­ja ja kivo­ja. Jon­kun täy­tyy kui­ten­kin kysee­na­lais­taa, onko huo­mio oikeis­sa asioissa.

Par­kin­so­nin lain seu­rauk­set ovat yksi ket­te­rän ohjel­mis­to­ke­hi­tyk­sen ja kokei­lu­kult­tuu­rin pahim­pia vihol­li­sia. Kat­sel­moin­ti­pa­la­ve­reis­sa huo­mio ja kes­kus­te­lu kiin­nit­tyy hel­pos­ti nap­pien paik­koi­hin ja värei­hin olen­nais­ten toi­min­nal­li­suuk­sien sijas­ta. Pian huo­ma­taan­kin että kaik­ki aika käy­te­tään käyt­tö­liit­ty­män nys­vää­mi­seen ja pro­jek­ti alkaa jun­na­ta. Esit­te­lin kym­men­kun­ta vuot­ta sit­ten yhden rat­kai­su­mah­dol­li­suu­den.

Ali­han­kit­tua ohjel­mis­to­ke­hi­tys­tä käy­tet­täes­sä ris­ki on hie­man pie­nem­pi. Kun toi­mit­ta­ja kysyy asiak­kaal­ta, halu­aa­ko se var­mas­ti mak­saa 500 euroa otsi­kon värin vaih­ta­mi­ses­ta, alkaa monil­la raksuttaa.

Vas­taa­vas­ti har­ras­tuk­se­na teh­tä­väs­sä kehi­tyk­ses­sä ongel­ma koros­tuu enti­ses­tään. Olin muka­na toteut­ta­mas­sa erään yhdis­tyk­sen koti­si­vu­ja ja tie­to­jär­jes­tel­mää. Kos­ka työ oli yhdis­tyk­sel­le “Ilmais­ta”, hal­li­tuk­sel­ta ja muil­ta toi­mi­hen­ki­löil­tä vyö­ryi loput­to­mas­ti toi­vei­ta ja jat­ko­ke­hi­ty­seh­do­tuk­sia. Mie­tim­me jopa rat­kai­sua, jos­sa jokai­nen kehi­tyk­seen käy­tet­ty tun­ti oli­si mak­sa­nut euron ja lopuk­si ker­ty­neet rahat oli­si ohjat­tu hyvän­te­ke­väi­syy­teen. Tämä nimel­li­nen sum­ma oli­si mah­dol­li­ses­ti tuo­nut mukaan ROI-ajat­te­lua, eli ohjan­nut kaik­kia poh­ti­maan mihin rajal­li­set resurs­sit kan­nat­taa suunnata.

Myös omia tuo­te­ke­hit­tä­jiä käyt­tä­väs­sä orga­ni­saa­tios­sa hel­pos­ti unoh­tuu tuo­te­ke­hi­tyk­sen kus­tan­nus. Pal­kat ovat kiin­teä kulu.

Para­noi­di opti­mis­ti ‑kir­jas­saan Ris­to Sii­las­maa koros­taa her­paan­tu­mat­to­man fokuk­sen tär­keyt­tä. Yri­tys­ten ja yksi­löi­den pitäi­si kes­kit­tyä oikeas­ti tär­kei­siin asioi­hin. Par­kin­so­nin lakia tutum­pi monil­le on Pare­ton peri­aa­te. Par­haat tulok­set saa­daan kes­kit­tä­mäl­lä resurs­sit kai­kes­sa teke­mi­ses­sä tär­keim­pään 20 prosenttiin.