Kesällä 2015 toteutin pitkään harkitsemani päätöksen siirtyä Linux-käyttäjäksi. Vuosien varrella olin turhautunut lukuisiin Windowsin ärsyttävyyksiin, ja juuri julkaistu Windows 10 vaikutti melkoiselta pettymykseltä. Erityisesti Linuxissa minua viehättää se, ettei tietokone koskaan tee mitään, mihin käyttäjä ei voi itse vaikuttaa. Windows on täynnä kaikenlaista rasittavaa tauhkaa.
Toisaalta Linuxin suurin heikkous (ja toki osin vahvuus) on sen pirstaleisuus. Tästä johtuen käyttäjän pitää esimerkiksi valita oikea Linux-jakelu lukuisista vaihtoehdoista. Valinnanvarasta johtuen Linux-käyttäjän on hyvä myös selvittää erilaisten teknologioiden vaikutusta omiin käyttötarpeisiin.
Itse valitsin Ubuntun, joka lienee suosituin jakelu. Valitettavasti kuitenkin Ubuntun kehityshistoriaan on sisältynyt melkoista sekoilua, ja tämä heijastui vahvasti minullekin näiden vuosien aikana.
Linuxin graafisen käyttöliittymän pohjalla on X‑ikkunointijärjestelmä. Vuonna 2017 julkaistu Ubuntu 17.10 korvasi kuitenkin X:n uudemmalla Wayland-järjestelmällä, josta luovuttiin sen ongelmien vuoksi vuotta myöhemmin ja palattiin jälleen X:n käyttöön.
Vuonna 2010 Ubuntu julkaisi Unity-työpöytäjärjestelmän. Se toimii ikkunointijärjestelmän päällä ja hoitaa käyttäjälle näkyvät ikkunat, ikonit jne. Unity kuitenkin hylättiin vuonna 2018 ja palattiin aiemmin käytössä olleeseen Gnome-järjestelmään. Ja jos intoa riittää, voi käyttäjä lisäksi vertailla Gnomea ja esimerkiksi KDE:tä ja tehdä niiden välillä valinnan.
Itse pidin hyvin turhauttavana sitä, että vuoden välein Ubuntuun tuli usein suuriakin muutoksia, jotka monesti myös rikkoivat jotakin. Viime vuonna julkaistussa versiossa 18.04 ei esimerkiksi ollut enää mukana fractional scaling ‑ominaisuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että käyttöliittymäelementtien kokoa voi suuren tarkkuuden näytöillä kasvattaa vain kaksinkertaiseksi, jolloin ne ovat liian suuria — ja skaalaamattomassa koossa taas liian pieniä. Fractional scaling mahdollistaisi myös esimerkiksi 1,25 tai 1,5 ‑kertaisen suurennoksen.
Ubuntussa on myös paljon pieniä ja ärsyttäviä bugeja, joihin korjausta saa odotella joskus vuosikausia. Esimerkiksi Dropboxin pikavalintanappulan klikkaus poisti kaikki työpöydälle asetetut ikonit. Lisäksi Windows 10 toimii koneessani silmilnnähden nopeammin kuin Ubuntu.
Suurimmat ongelmat koin kuitenkin näytönohjainten kanssa. Kokeilin sekä prosessoriin integroitua Radeon ohjainta että erillistä NVIDIA:n korttia, mutta kumpikaan ei toiminut luotettavasti. Erityisesti herääminen valmiustilasta tai käyttäjän vaihto saattoivat jättää ruudun mustaksi ja jojottaa koneen, Radeonilla vielä useammin kuin NVIDIA:lla. Tässä yhteydessä on hyvä vielä mainita, että myös näytönohjainten ajureiden ominaisuuksiin joutuu perehtymään, koska tarjolla on avoimeen ja suljettuun lähdekoodiin pohjautuvia ajureita.
Ubuntun sisäänkirjautumisessa ja käyttäjänvalinnassa käytettyyn GDM-ohjelmaan on kovakoodattu 20 sekunnin aikaraja, jonka jälkeen se sammuttaa monitorin. GDM käynnistyy aina kun koneen uudelleenkäynnistää. Jos siis virtojen kytkemisen jälkeen ei jää koneen viereen päivystämään, odottaa työpisteelle palatessa pimeä monitori, ja voi olla että näyttö ei siitä enää herää. Valittajille GDM:n ohjelmoijat vastaavat, että haluavat aggressiivisesti pimentää näytön jotta virtaa säästyy. Absurdia, ja taistelee alussa mainitsemaani periaatetta vastaan.
Yllätyksenä ei toki tullut, etten kaikkea tarvittavaa pystyisi tekemään Linuxissa, joten suunnitelmiini kuului toistuvat vierailut virtuaalikoneen päällä pyörivässä Windowsissa. Sen sijaan ikävä yllätys oli, että Windows 10 toimii todella tahmeasti virtuaalikoneessa. Virtuaalikonetta tarvitsin esimerkiksi Ifolor Designer, FlickFetch, Exact Audio Copy ja Polar Flow ‑ohjelmien ajamiseen. Näiden ohella olisi ollut tarve pyörittää Ekapeliä, mutta se toimi pelauskelvottoman hitaasti. Lisäksi Logitechin hiiren parittaminen USB-vastaanottimen kanssa ei onnistunut edes virtuaalikoneessa, vaan jouduin suorittamaan sen toisessa Windows-koneessa.
Lopulta kuppi meni nurin Ubuntun kanssa, mutta lupasin antaa Linuxille vielä yhden mahdollisuuden painostuksen alla. Fedora-julkaisun piti olla Ubuntua luotettavampi. Noin minuutti asennuspaketin käynnistämisen jälkeen näyttö meni pimeäksi ja Fedora kaatui. Sama tapahtui myös Fedora Live CD:llä.
Nyt olen siis jälleen Windows 10 käyttäjä. Kympin käyttöönotossa typerien asetusten kanssa tapellessa muistin heti, miksi aikoinaan tein päätöksen siirtyä Linux-käyttäjäksi. Lisäksi vihaan käynnistysvalikossa näkyviä pelejä, joita en ole koneeseen asentanut. Ja sitä, miten Windows kehtaa mainostaa omaa selaintaan kun käyttäjä haluaa vaihtaa toisen selaimen vakioselaimeksi. Ja monia muita asioita. Mutta pakko on tunnustaa että päivittäiskäytössä Windows on paljon luotettavampi. Valitettavasti vuosi 2019 ei siis ollut minulle vielä työpöytä-Linuxin vuosi.
P.s. Ennenkuin viisastelijat ehtivät kommentoimaan: olen kyllä kuullut Maceista, mutta toistaiseksi en ole niihin halunnut sekaantunua.
Nuo ylim. pelit ja muun crapwaren asennuksen saa pois Group Policystä tai rekisterieditorista.
Ohjeet löytyy esim. tuosta:
https://betanews.com/2016/03/02/windows-10-microsoft-consumer-experience/
Mukavan oloinen blogi.
Kiitos!
Kotikäyttäjän kannalta tuo Windowsin hallinta on melkoista magiaa, kun joskus pitää mennä group policy editoriin (joka näyttää ihan Windows 3.11 softalta), joskus registryyn ja joskus voi tökkiä guista.
Win10 kun siinä asennuksen yhteydessä kysyy varmaan 20 erilaista asiaa mainoksista lähtien, niin olisi se nyt tuonkin voinut siinä samassa kysäistä.
Näin se vaan menee, kokeiltuani eri linuxversioita päädyin takaisin Windows 10:piin.
Suurin syy on ohjelmasopivuuden puutteet ja bukit joita esiintyy jatkuvasti, Linux versioita on järjetön määrä, kaikki kehuu omaansa, onhan niissä jonkinlainen yhteensopivuus mutta aika puutteelisiahan nuo ovat. Ei linux koskaan voi olla suuri kun on noin monta eri versiota eikä yhtäkään kehitetä kunnolliseksi. Sitten se niiden järjestelmien muokkaus itselleen sopivaksi, en jaksa keskittyä syntyihin syviin enkä opiskella linuxsin järjestelmää niin että pystyisi leikkimään ohjelmagurua, ennenvanhaan se oli muuta kun ei ollut kuin Gommodoore 6 nipa johon hakattiin yötä myöden pelejä.
Terveisin Ukko 70 v.
kokeiluja itsekin tehnyt eri käyttöjärjestelmillä, mutta Windows 7 ollut käytössä paras. Ajurivalikoima, toimivuus, hallittavuus jne huomioiden.
Mitenköhän vuosi 2020? Itselläni on pakollisten Windows ‑sovellusten (Suunto Moveslink, Purple Pen ja OCAD) ajamista varten Windows 10 virtuaalikoneessa. Tuo valittamasi tahmeus korjaantui itselläni kun vaihdoin vanhan pyörivän kiintolevyn tilalle SSD:n. Toki se nopeutti Linuxiakin, mutta virtuaaliWindowsissa ero oli suorastaan häkellyttävä.