Viisivuotias tunnetusti kilahtaa ja huutaa “epäreilua!” jos esimerkiksi kakkupalaa ei ole jaettu molekyylin tarkkuudella. Samaa taktiikkaa voi (vaihtelevalla) menestyksellä hyödyntää myös yritysmaailmassa.
Pitkän myyntivaiheen jälkeen sain hankittua asiakkaaksi ison, tunnetun ja hyvämaineisen yrityksen. Erinomainen referenssiyritys siis.
Kun yhteiselokin sujui kitkatta, laitoin yhteyshenkilölle kyselyn olisiko yrityksen logoa mahdollista lisätä asiakaslistaan. Parin päivän jälkeen tuli vastaus: lakiosasto sanoi ei.
Tutustuin kilpailijamme asiakaslogomereen ja bongasin sieltä tutun yrityksen. Lähetin asiakkaalle viestin, jossa kehotin pyytämään kilpailijaakin ottamaan logo pois sivuilta. Sain käyttöoikeuden tunti viestin lähettämisen jälkeen.
Myöhemmin sain asiakkaaksi toisen mielenkiintoisen yrityksen. Myöskään tämän yrityksen juristit eivät olleet innokkaita jakelemaan referenssilupia.
Niinpä jälleen kaivoin kilpailijan, jonka sivuilta asiakkaan logo löytyi, ja laitoin tästä tiedustelua asiakkaalle. Tällä kertaa vastaus kuului: “no he eivät varmaan ole lupaa pyytäneet”!
Lisäksi olen taktiikkaa käyttänyt onnistuneesti toimitilayrityksen kanssa. Uuden toimistorakennuksen edessä olevassa kyltissä komeili rakennuksessa olevien parinkymmenen yrityksen nimet. Yhtä lukuun ottamatta kaikki oli kirjoitettu perusfontilla — ainoan poikkeuksen kohdalla kyltissä oli yrityksen logo.
Laitoin vuokranantajalle nootin että meidänkin pitää saada käyttää logoa, tai sitten tuolle toiselle yritykselle pitää vaihtaa pelkkä teksti. Niinpä saimmekin logo.
Pian tämän jälkeen tämä toinen yritys muutti toiseen rakennukseen — ja jälleen kyltissä oli ainoastaan yksi, omasta mielestäni ainoa oikea yritys edustettuna logolla.